AJANKOHTAISTA JUURI NYT !!

Hyvä JHL 481 jäsen

Yhdistyksen juhlavuosi on kohta jo puolessa välissä, mutta tuntuu, ettei se ole ehtinyt vielä edes alkamaan. Koronavirus laittoi meidät perumaan kaikki suunnitellut tapahtumat ja yhteydetkin ovat hoituneet pääosin etänä. Ylpeänä olen seurannut meidän jäsenistömme toimintaa tämän poikkeustilanteen aikana, sillä tämä on tuonut monen elämään todella paljon muutoksia. Muutoksen keskellä monet ovat joustaneet ja laittaneet oman elämän kuvioita uusiksi. Nämä poikkeustilanteet usein väsyttävät ja kuormittavat, mutta ne myös vahvistavát ja yhdistävät. Monilla on saattanut olla ennakkoluuloja, tai erilaisia pelkoja, liittyen muissa yksiköissä työskentelyyn, tai omiin kykyihin ja nämä ovat nyt karisseet pois. Uskon, että myös monien mielikuva siitä, että missä työtehtävissä pärjää, on saanut uuden näkökulman, sillä kyllä me pärjäämme.

Itse olen tämän kevään aikana saanut myös nousta JHLän edustajistoon ja olen siitä kiitollinen. Tänä keväänä edustajisto mm. äänestää työehtosopimusten sovintoesitysten hyväksymisestä ja hylkäämisestä, mikä on merkittävä tehtävä. Jokaiselle meistä on selvää, että palkankorotukset ja KIKYn mukanaan tuomien heikennysten poisto ovat asioita, jotka puhuttavat. On myös paljon muita asioita edellämainittujen lisäksi, joihin toivotaan parannusta. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että mitkään sopimukset eivät muodostu niin, että ainoastaan työntekijät hyötyvät, vaan kyllä myös työnantajaosapuolella on vaatimuksensa ja joku niistä aina toteutuu. Toiseen suuntaan, kun kumarrat, niin toiseen pyllistät. Ikävä tosiasia, mutta jos joku muuta väittää, niin totuutta vääristelee. On myös faktaa, että sosiaali- ja terveysala on aina ollut alipalkattua ja aliarvostettua ja tähän ansaittaisiin muutosta, muutenkin, kuin kriisiaikoina. Muutosta on kuitenkin turha odottaa kerralla ja muutostoiveiden olisi oltava realistisia. Olen myös itse ihmetellyt uutisoinnissa esiin nostettua eturintama termiä, sillä ei varmasti ole ollut kenellekkään yllätys, että, jos kriisi on tällainen terveyttä uhkaava asia, niin se kuormittaa hoitohenkilöstä ensisijaisesti, kuinkas muuten. Ei pidä myöskään unohtaa, että eturintamassa seisomisen mahdollistaminen vaatii myös monien muiden ammattialojen ihmisiä, joille kiitos kuuluu. Mielestäni sosiaali - ja terveysalojen palkkoja tulisi nostaa lyhyen ja pitkänajan tähtäimellä suunnitellusti, sekä alan arvostusta lisätä roimasti. Uutisoinnissa on yritetty kasvattaa kuilua eri järjestöjen välille, mutta mielestäni meillä KTOssa järjestöt tekevät hyvää yhteistyötä. Järjestöjen kesken voi olla näkemyseroja, mutta päämäärä on kuitenkin kaikilla sama. Yhtäkaikki, toivon, että uusi työehtosopimus voitaisiin saada hyväksyttyä ennen kesää, sillä jos päätökset venyvät syksyyn, ollaan todella huteralla maaperällä.

Kukaan meistä ei tiedä, että kuinka tämä kesä ja tuleva syksy menevät poikkeusolojen kannalta Suomessa. Syksylle on kuitenkin yhdistyksellä suunniteltu monenlaisia tapahtumia, joten toivotaan, että olemme jo menossa kohti uutta normaalia. Olen todella vaikuttunut siitä, että kuinka hyvin tämä poikkeusaika on hoidettu meillä KTOssa. Iso kiitos kuuluu työntekijöille, jotka ovat tehneet töitä ennakkoluulottomasti ja muuttamalla jo totuttuja käytänteitä. En usko, että muutokset ovat olleet kaikkien mieleen, mutta uskon, että ne ovat yhdistäneet KTOssa työskenteleviä. Yhdessä olemme enemmän ja saamme enemmän aikaiseksi, se vain on tosiasia, joka pätee monessa asiassa. Yhdistyksen hallituksen puolesta toivotan teille kaikille aurinkoista ja rentouttavaa lomaa, kun sen aika koittaa. Olkaa ylpeitä tekemästänne työstä ja arvostakaa myös itse itseänne. Toivotaan, että kun lomat ovat ohi, olemme matkalla kohti uutta normaalia ja saamme jälleen järjestää tapahtumia ja nähdä toisiamme livenä, mutta ennen sitä nautitaan kesästä ja pysytään terveinä.

                                                                                                               Heli Kaleva plm JHL 481


 


 

 

 

 

                                                      TÄRKEÄ TIEDOITE!


Suvi Teräsniskan konsertti on peruttu. Lisäksi hallitus on päättänyt perua myös keväisen Tallinnan matkan korona viruksen aiheuttamien epävarmuustekijöiden vuoksi. Yhdistys seuraa tilannetta ja tapahtumia järjestetään taas kun se on mahdollista .

Toivomme jäseniltämme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. 

_____________________________________________________________

 

HUOM!

Omat jäsentiedot kannattaa aika ajoin tarkistaa ajantasaisiksi.

S- postiosoitteeksi tulisi laittaa ensisijaisesti jokin muu kuin työnantajan s-posti.

 

OHJE: mene JHL.n nettisivuille...kirjaudu sisään....valitse OMA JHL.

Sietä kohdassa omat jäsentiedot.... henkilötiedot.

 

OmaJHL on liiton sähköinen asiointikanava jäsenille. Palvelussa voit päivittää yhteystietosi, ammattinimikkeesi ja työsuhdetietosi. Voit myös maksaa jäsenmaksusi tai ilmoittaa jäsenmaksuvapautuksesta. OmaJHL:n kautta pääset myös jäsen- ja aktiivisivuille.

____________________________________________________________________________

 

Hyvät jäsenet. Vallitsevan poikkeustilanteen vuoksi yhdistys joutuu siirtämään kevätkokouksen ajankohtaa. Uudesta ajankohdasta ilmoitamme myöhemmin.

                                            KEVÄTKOKOUS

JHL 481 kevätkokous, jossa käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat.

Aika : tiistai 31.3 .2020 klo 17.30

Paikka: Navetta kortteliravintola, Virusmäentie 9, 20300 Turku

Ilmoittautumiset ( ilmoita myös mahdolliset erityisruokavaliot/ allergiat) sunnuntaihin 22.3 mennessä :   jaakkonen.paivi@gmail.com

                                                       Tervetuloa!

_____________________________________________________________________________

KONSERTTI
Suvi Teräsniska

IHMISEN POIKA
Logomossa
13.3. 2020 klo 19.00

Liput:
20,00€ jäseniltä
39,50€ ei-jäseniltä

Ilmoittautumiset ja maksu 28.2 mennessä.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: ansa.nikander@kto-vs.fi
Laita mukaan puhelinnumero, mistä sinuun tarvittaessa saa yhteyden.


Maksu tilille: V-S EHP, JHL 481
FI83 5319 0420 0190 98

Maksaessasi laita viestikenttään
tapahtumatieto, nimesi ja mikä lippu: jäsen/ei jäsen

JHL 481, 50v.* JHL 481, 50v.* JHL 481, 50v.* JHL 481, 50v. *JHL 481, 50v.*

                                                        TÄRKEÄ TIEDOITE!

Suvi Teräsniskan konsertti on peruttu. Lisäksi hallitus on päättänyt perua myös keväisen Tallinnan matkan korona viruksen aiheuttamien epävarmuustekijöiden vuoksi. Yhdistys seuraa tilannetta ja tapahtumia järjestetään taas kun se on mahdollista .

Toivomme jäseniltämme ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. 

 

 

 

 

Vietämme juhlavuotta erilaisten tapahtumien merkeissä!

21-23.5. 2020 (helatorstai-la) lähdemme

TALLINNAAN

Matkaan kuuluu:

Edestakaiset kuljetukset Matkapoikien bussilla Helsingin satamaan ja takaisin.     Laivamatkat Viking XPRS   

21.5. Hki-Tallinna klo:10.30-13.00.    23.5. Tallinna-Hki klo:17.00-19.30.    Menomatkalla laivassa brunssibuffet.

    Hotelli Three Crowns Residents    2 yötä 2hengen huoneessa sis. aamiaiset.

Hinta:  120€ /jäsen   

               181€ /ei-jäsen

 

Sitovat ilmoittautumiset : sanna.aitola@kto-vs.fi.   29.3 mennessä

Ilmoittautumisen yhteydessä mainitse: nimi, syntymäaika, jäsen/ei-jäsen, puhelinnumero ja huonekaveritoiveesi.

Maksu 29.3 mennessä: V-S ehp, JHL 481    Tilille: FI83 5319 0420 0190 98

Maksaessasi laita viestikenttään: Tallinna, nimesi ja tieto oletko jäsen/ei-jäsen.

Maksu on sitova ilmoittautuminen. Mahdollisen peruutuksen yhteydessä maksua ei palauteta, ellei paikkaa saada uudelleen täytettyä!

Huomioithan, että sinulla on matkalla voimassa oleva passi tai henkilökortti.

Tallinnassa on mahdollisuus yhteisiin tutustumisretkiin (esim. Telliskiven alue yms.) Mielenkiinnon mukaan tai voit seikkailla kaupungissa omatoimisesti.

 

*JHL 481, 50v.* JHL 481, 50v.* JHL 481, 50v.* JHL 481, 50v.*

__________________________________________________________________________

                    Saat upean kovakantisen kalenterin liittyessäsi meidän yhdistykseen

2020 ensimmäisten joukossa. 

Kalentereita on kolmelle ensimmäiselle 2020 liittyneelle.

Tervetuloa yhdistykseen 481

P.S Kuva kalenterista LIITY LIITTOON osiossa.

 


  JHL 481 JHL481 JHL 481 JHL 481 JHL 481 JHL 481 JHL 481 JHL 481 JHL 481 

 

 

JHL-uutiset

Seurella esitys neuvottelutulokseksi (tänään)

Seure Henkilöstöpalvelujen työehtosopimuksesta neuvottelevat JHL:n lisäksi Jyty, Juko, Tehy, Super ja KTN sekä työnantajapuolella Avainta. Esitys neuvottelutulokseksi saatiin torstaina 28. toukokuuta, mutta kaikkien osapuolten hallinnot... The post Seurella esitys neuvottelutulokseksi appeared first on JHL.

JHL:n Ammattialafoorumi on siirretty ensi vuoteen – nauti tapahtuman etkoista etänä 23.10.2020 (tänään)

JHL on seurannut tarkoin koronapandemian kehittymistä. Tämän hetken arvioiden mukaan pandemia on edennyt Suomessa maltillisesti ja saattaa jopa tukahtua. Samanaikaisesti asiantuntijat arvioivat, että saatamme syksyllä... The post JHL:n Ammattialafoorumi on siirretty ensi vuoteen – nauti tapahtuman etkoista etänä 23.10.2020 appeared first on JHL.

Teknisen alan tulevaisuus kuntasektorilla (29.5.2020)

Miksi uudistamistyöhön ryhdytään Tuntipalkkaisen työehtosopimuksen piirissä on enimmillään ollut 35 000 työntekijää ja nyt heitä on vain 6700. Kehitys johtaa lopulta tämän työehtosopimuksen loppumiseen itsenäisenä... The post Teknisen alan tulevaisuus kuntasektorilla appeared first on JHL.

Kevät koitti kunta-alalle – Näin JHL neuvotteli työehdoistasi tällä viikolla (29.5.2020)

Toukokuun viimeinen viikko toi JHL:n jäsenille tukun uusia työehtosopimuksia. Kevätaurinko ulotti vihdoin säteensä kunta-alan neuvottelupöytään, kun puolisen vuotta haudottu sopimusratkaisu meni maaliin. Talven ja kevään... The post Kevät koitti kunta-alalle – Näin JHL neuvotteli työehdoistasi tällä viikolla appeared first on JHL.

Tällainen on uusi Avaintes – ensimmäiset palkankorotukset elokuun alussa, kiky-tunnit poistuvat (29.5.2020)

Sekä työntekijöiden että työnantajan edustajat ovat hyväksyneet Avaintan uuden työehtosopimuksen (Avaintes). Sopimus on voimassa vuoden 1.4.2020­­–28.2.2022. Se tuo sopimuksen piiriin kuuluville yleisen linjan mukaiset palkankorotukset.... The post Tällainen on uusi Avaintes – ensimmäiset palkankorotukset elokuun alussa, kiky-tunnit poistuvat appeared first on JHL.

Tällainen on kunnallinen tunti-tes – Kiky-tunnit poistuvat (28.5.2020)

JHL:n edustajisto hyväksyi uuden KVTES:n 28.5. etäyhteyksin pidetyssä kokouksessaan. Hyväksynnän sai myös kunnallisen tutipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus (TTES). Samassa kokouksessa edustajisto hyväksyi myös kunta-alan pääsopimuksen, kunnallisen... The post Tällainen on kunnallinen tunti-tes – Kiky-tunnit poistuvat appeared first on JHL.

Tällainen on kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus – Kiky-tunnit historiaan (28.5.2020)

JHL:n edustajisto hyväksyi uuden KVTES:n 28.5. kokouksessaan. Samalla se hyväksyi myös kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) uudet palkankorotusluvut. Samassa kokouksessa edustajisto hyväksyi myös... The post Tällainen on kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus – Kiky-tunnit historiaan appeared first on JHL.

Kiky-tunnit poistuvat – Tällainen on perhepäivähoitajien liite (28.5.2020)

Kunta-alan uusi yleinen virka- ja työehtosopimus hyväksyttiin 28.5.2020. JHL:n edustajisto hyväksyi uuden KVTES:n ja sen liitteenä olevan perhepäivähoitajien sopimuksen etäyhteyksin järjestetyssä kokouksessa. Edustajisto hyväksyi myös... The post Kiky-tunnit poistuvat – Tällainen on perhepäivähoitajien liite appeared first on JHL.

Kunta-alan pääsopimuksen rakenne uudistuu (28.5.2020)

Kunta-alan pääsopimuksella sovitaan virka- ja työehtosopimuksista, niiden neuvottelu- ja sopijaosapuolista. Lisäksi sillä sovitaan myös neuvottelumenettelystä ja siitä, miten soveltamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan. Kunnallinen pääsopimus -neuvottelutuloksen... The post Kunta-alan pääsopimuksen rakenne uudistuu appeared first on JHL.

Talkoot on ohi! Tällainen on kikytön kunta-alan virka- ja työehtosopimus (28.5.2020)

JHL:n edustajisto hyväksyi uuden KVTES:n torstaina 28.5.2020 kokouksessaan. Uuden sopimuksen palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaisia ja vastikkeettomat kiky-tunnit poistuvat elokuussa. Samassa kokouksessa edustajisto hyväksyi myös... The post Talkoot on ohi! Tällainen on kikytön kunta-alan virka- ja työehtosopimus appeared first on JHL.